Puutarhuri vs. rikkaruohot

Kolumni KotiseutuPlus-lehdessä 28.7.

Sana rikkaruoho saa monen kotipuutarhurin sävähtämään. Ja varsinkin sellaisen nähdessään omassa puutarhassa tarhuri pyrkii pääsemään niistä nopeasti eroon. Näinä aikoina kaikki kasvu on runsaimmillaan, myös rikkaruohojen.

Lyhyesti määriteltynä rikkaruoho on väärä kasvi väärässä kasvupaikassa. Esimerkiksi päivänkakkara on kaunis kukkapenkissä tai kedolla, mutta kasvaessaan kasvimaalla porkkanapenkissä se muuttuu hetkessä silmissämme rikkaruohoksi.

Mutta ennen kitkemistä voimme miettiä mitä rikkaruoho kertoo kyseisessä kohdassa maan tilasta. Rönsyleinikki, saunakukka, saviheinä ja piharatamo viestivät maan olevan liian tiivistä. Vesiheinä ja vuohenputki kertovat kasvupaikan olevan hyvin kuohkeaa ja ravinteikasta!

Ennen kitkentää, kannattaa kasvit tunnistaa. Yksivuotiset, siemenistä lisääntyvät rikkakasvit eivät tarvitse niin järeitä toimenpiteitä kuin monivuotiset, juuriston kautta leviävät lajit.

Yksivuotisista rikkaruohoista yleisimpiä ovat jauhosavikka (saviheinä), pihatähtimö (vesiheinä), kirjopillike, kylänurmikka ja pihasaunio. Näistä pääsee eroon kitkemällä ne juurineen, taimien ollessa pieniä. Niille on ominaista nopea ja runsas siementuotanto sekä kyky juurtua kitkemisen jälkeen uudelleen!

Monivuotiset rikkaruohot juolavehnä, vuohenputki, nokkonen, valvatti sekä ohdake ovat rikkaruohojen pahiksia. Niiden poistaminen kitkemällä vaatii sitkeyttä ja jatkuvaa valppautta. Jo pienikin juurenpala riittää uuden kasvun alkamiseen.

Paras hetki kitkennälle on aurinkoinen kesäpäivä tai sateen jälkeen, kun maa on hieman kuivahtanut. Puutarhakomposti on hyvä loppusijoituspaikka tälle jätteelle. Itse kuitenkin kuivattaisin rikkaruohot auringossa ennen kompostiin laittoa. Sama on varminta tehdä myös monivuotisten rikkakasvien juurakoille. Jos ne saadaan kuivattamalla varmasti kuolemaan, ne voi kompostoida.

Kaikkea en kuitenkaan laittaisi kompostiin. Selkeästi jo kukkivia tai kukinnan ohittaneita rikkoja en laittaisi kompostiin. Ne karistavat siemenensä sinne ja levittyvät kompostimullan mukana uudelleen kasvimaahan, perennapenkkeihin! Lämpötila kompostissa nousee harvoin niin korkealle, että se tuhoaisi tällöin kaikkia siemeniä täysin.

Paljas maa on rikkakasveille altis, siksi erilaisten katteiden käyttö kannattaa. Ruohonleikkurin keräämä ruohosilppu on erinomaista katetta perennapenkeissä. Ruohokatteen päälle voi mahdolliset rikat nostaa kuivumaan uudeksi katteeksi.
Rikkaruohojen valtaaman perennapenkin pelastus on kaivaa perennat ylös, puhdistaa juuristot rikkaruohoista ja vaihtaa penkkiin uusi multa. Ole tarkkana, ettet uuden perennajuurakon mukana tuo penkkiisi uusia rikkaruohoja.

Rikkaruohon torjuntaan on kehitetty myös erilaisia torjunta-aineita. Niiden kanssa on oltava tarkkana ja käyttöohjeet luettava huolella. Muuten käy niin kuin eräälle Hermannille, jonka tekemän voikukan torjunta-ainekäsittelyn jälkeen nurmikko oli täynnä puolimetrisiä kuolleita laikkuja. Oli aineen lantraamisessa tullut mittausvirhe…

Kaikkein tärkeintä pihassa on nurmikon ja kasvien pitäminen hyvässä kunnossa, jolloin ne pystyvät kilpailemaan tehokkaasti rikkakasvien kanssa.

Kitke ajoissa, sillä se käy helposti rikkakasvien ollessa pieniä.
Silloin voitat varmasti!

Terveisiä messupihoilta!

Kolumnini 21.7. KotiseutuPlus-lehdessä.

Taas on kesä vaiheessa, jolloin asumisen uusista tuulista kiinnostuneiden virta suuntaa Asuntomessuille. Tänä vuonna messut järjestetään Kuopiossa, kauniin Kallaveden ja urbaanin kaupungin kainalossa.

Kuopion messut ovat järjestyksessä toiset, jossa on kiinnitetty erityistä huomiota pihoihin. Messututkimuksen mukaan 14 % kävijöistä tulee messuille pelkästään pihojen innoittamina, niin minäkin tein.


Lähes kaikkien pihojen suunnittelussa ja toteutuksessa oli käytetty ammattilaisten apua. Aikaisempiin vuosiin verrattuna tämä näkyi nyt positiivisesti pihojen ilmiasussa. Haastetta messupihojen suunnitteluun on tuonut osin hyvinkin kallioinen, kuiva ja kivikkoinen kangasmetsä. Viranomaisten ohjeiden mukaan luonnonkallioita, metsäkasvillisuutta ja puustoa tuli säilyttää mahdollisimman paljon, mikä tuntuikin rantatonteilla ehdottoman oikealta.


Messupihoissa korostuu helppohoitoisuus kiveysten, terassien, kuorike-, kuntta- ja istutusalueiden runsautena. Korkoerojen vuoksi pengerryksiä oli runsaasti, muurikiveä ja luonnonkiveä oli käytetty monipuolisesti, istutukset olivat suuria yhtenäisinä kokonaisuuksina. Suuret nurmikentät olivat vähissä. Varsinaisia perennapenkkejä oli vähänlaisesti. Perennat olivat usein väripilkkuina osana pensas- ja havuistutuksia.

Se, mikä messuilla pistää vuosittain silmään on useiden pihojen valitettava keskeneräisyys. Ajanpuutteen vuoksi pihasuunnitelmaa ei ollut aina ehditty toteuttaa vaan oli tekaistu väliaikaisia ratkaisuja. Se on harmittavaa jo suunnittelijoiden maineen puolesta sekä pääsymaksun maksaneita messuvieraita kohtaan. Ei sinne tulla keskeneräisyyksiä katsomaan.

Toinen messujen ilmiö on, että istutukset tehdään usein pelkästään messujen aikaisen näyttävyyden vuoksi ylitiheiksi. Muutaman vuoden kuluttua kasveja on harvennettava välistä, jotta saadaan niille tilaa kasvaa luontaisella tavalla.

Monin paikoin mietitytti (varmaankin helteestä johtuen), minne kolataan talvella lumet monilla tonteilla? Kapeiden katualueiden lumi tulee aiheuttamaan myös sijoitusvaikeuksia.


Hallitsevaa tämän vuoden messuilla on louhitun kiven käyttö. Se näkyy jo alueelle tullessa. Talojen pohjia tehdessä ilmaista louhekiveä on ollut runsaasti tarjolla. Kun sitä on lähes jokaisella tontilla aitoina, pengerryksinä, katteena jne, siihen turtuu, eikä se tuntunut enää niin erikoiselta. Kasvillisuus kasvaessaan peittää aikanaan messupihojen nyt niin kivikkoisen ilmeen.


Kuopioon kannattaa lähteä, jo pelkästään pihojenkin vuoksi. Mieleeni jäivät päällimmäisiksi kokonaisuuksina kohteet 8, 31 sekä 39 sekä lukuisat muut yksityiskohdat. Valokuvista ammennetaan inspiraatioita pitkään.

Mielenkiintoisen messualueesta tekee se, että alue on myös liito-oravien asuinaluetta. Niitä varten tonteille on jätetty runsaasti niin lento- kuin ravintopuitakin. Kun riittävästi tahtoa löytyy, niin luonto ja urbaani asutus lyövät kättä toisilleen, sopusoinnussa.

Mansikkamaan kilpajuoksu

Kolumnini KotiseutuPlus lehdessä 14.7.

Pian alkaa mansikkasato kypsyä ja herkulliset marjat odottavat poimijaansa. Sadosta odotetaan keskinkertaista parempaa. Kotipuutarhoissamme on edessä kilpajuoksu mm. siivekkäitä marjavarkaita vastaan. Kuka saa teidän pihalla parhaan sadon haltuunsa? Asiaa olisi hyvä miettiä näin mansikkakauden kynnyksellä, vielä ehtisi valmisteluja tehdä.

Aina ei ole halua tai mahdollisuutta vetää verkkoja marjapensaiden ylle. Kevyisiin verkkoihin takertuu helposti niin marjat, linnut kuin siilitkin. Kuinka saadaan kätevin kotikonstein karkotteita mansikkamaalle?

Lasten kanssa voitaisiin maalata kivimansikoita punaisella maalilla. Kivet ripoteltaisiin pitkin mansikkamaata ja toivoen rastaiden kopauttavan nokkansa kiveen ja toteavan että onpa huonoja mansikoita, mennään naapuriin.

Vanhat vaatteet taas kelpaisivat linnunpelättimen päälle. Vanha liehuhelmamekkoni ja mummin lierihattu saisivat uuden tehtävän. Karkottava vaikutus tehostuisi, jos pelättimessä olisi jotakin tuulessa liehuvaa. Tehoa voitaisiin lisätä myös vaihtamalla aika-ajoin pelättimen paikkaa.

Linnut kavahtavat myös välkehtivää valoa. Puiden oksiin viriteltäisiin roikkumaan mm. kristalleja tai CD-levyjä. Sekä välkettä että ääntä antavat videokasettien tai vanhojen c-kasettien puretut nauhat viritettynä kireähkölle tolppien väliin. Ei soi Elvis, rokki eikä Titi-nalle, vaan tuuli ottaa nauhaan ja kuuluu lievä lintuja karkottava ääni.

Haasteena on valitettavasti se, että linnut tottuvat pelotteisiin kohtuullisen nopeasti. Ei siis ladata kerralla koko pelotearsenaalia marjamaalle, vaan vaihdellaan niitä aika-ajoin.


Viimeisenä vinkkinä olkoon lelulaatikon hieman kärsinyt muovikäärme. Tänä vuonna kiinnitettäisiin se ketjulla tolppaan, ei käy niin kuin pari kesää sitten. Tällöin supikoira verotti mansikkasatoa metsänreunan laitimmaisesta penkistä. Hankin marjamaalle puutarhamyymälästä muovikäärmeen. Toiveena oli, että se säikyttäisi marjavarkaat matkoihinsa ja jättäisi mansikkamme rauhaan.

Pari päivää piti käärme puoliamme. Sitten se hävisi ja löytyi myöhemmin läheisestä pajukosta. Supikoira oletti saavansa käärmeestä makoisan aterian. Alkupaloja se oli jo käärmeestä lohkonut. Ei ollut supikoiran lajituntemus kovin hyvä, sillä tälle olisi kelvannut Suomen luontoon kuulumaton kalkkarokäärme!

Meille maistuisivat vain ne makoisat mansikat!

Pihan vesipolitiikkaa

Kolumnini KotiseutuPlus-lehdessä 7.7.

Kastelu on aina jokakesäinen pihapuutarhurin askare. Etenkin hyötytarha, kesäkukat, ruukkupuutarha, vastakylvetty nurmikko, uudet istutukset janoavat vettä tasaisesti. Mitä lämpimämpää, sitä enemmän tapahtuu haihtumista ja veden tarve kasvaa.

Optimitila kastelijan kannalta olisi päivällä poutaa, yöllä kevyttä, mutta silti reipasta sadetta. Aamu jatkuisi poutaisena ja sopiva kevyt tuulenvire kuivattaisi märän kasvuston. Tällä luonnon omalla menetelmällä olisi kastelut suoritettu automaattisesti. Ei tämän tarvitsisi päivittäin toistua vaan, pari kertaa viikossa.

Mutta sade harvoin tulee niin kuin toivoisi. Viime aikoina on koettu runsaita sadekuuroja, jolloin vesi ei ehdi imeytyä maahan, vaan virtaa maanpintaa pitkin ojiin ja notkelmiin. Samalla rankka veden tulo pieksää kasveja ja syövyttäen maata juurien päältä. Löysipä eräs pihanomistaja ravakan vesiryöpyn jälkeen edellisenä päivänä kylvetyn nurmikkonsa siemenineen metsän puolelta.

Sateettomina kausina tarvitaan lisäkastelua. Riippuen kasteluveden tarpeen määrästä, on syytä miettiä mistä kannattaa kasteluvetensä ottaa. Vesijohtovesi maksaa, maksat jopa jätevesimaksunkin, vaikka lorotat sen viemärin sijasta pihalle. Ulkoseinän hanavesi, samoin oma kaivovesi on lisäksi jääkylmää. Kasvit eivät perusta kylmästä suihkusta.

Parasta vettä pihakasveille on luonnon oma vesi joko taivaalta saatuna tai joesta tai järvestä kannettuna. Luonnonvesi on sopivan pehmeää, lämmintä ja ennen kaikkea ilmaista. Jos ei ole onnekas ranta-asuja, vesipönttö vaan talon nurkalle varastoimaan edes osan katolta valuvasta sadevedestä. Ruman pöntön voi peittää rimoituksella tai kasvillisuudella piiloon. Eräs kaukaa viisas talonrakentaja upotutti rakennusvaiheessa suuren säiliön maan alle näkymättömiin. Säiliöön hän johdatti katolta sadevedet josta nostatti pumpulla kasteluvedet ylös. Keinoja on monia.

Olipa vesi mistä tahansa peräisin saadaan kastelusta mahdollisimman suuri hyöty, oikealla kastelutekniikalla työtaakka helpottuu:

1. Suorita kastelu aina illalla tai aikaisin aamulla, tällöin vesi ehtii imeytyä hyvin maahan juurten ulottuville. Päiväaikaan tehdystä kastelusta voi jopa yli puolet haihtua höyrynä ilmaan.

2. Kastele harvemmin mutta perusteellisesti. Kevyt pinnan kastelu ohjaa juuria jäämään lähelle maanpintaa ja tällöin kasvi on entistä alttiimpi kuivumiselle.

3. Ohjaa vesi suoraan kasvin juurelle. Jos vesi lähtee valumaan juurilta noroina pois, tee juurialueelle pieni kastelukuoppa johon teet kastelun. Kastelukannun hajottajalla kastelet vain lehdet, vesi ei pääse juurialueelle.

4. Vältä kylmällä vedellä kastelua jos mahdollista. Laske edellisen kastelukerran jälkeen kylmä vesi kannuun lämpiämään seuraavaa kastelukertaa varten.

5. Maanpinnan haraaminen kastelun jälkeen estää tehokkaasti haihtumista.

6. Käytä katteita, ne estävät myös haihtumista.

7. Kasvit palkitsevat sinut pian loistollaan hyvin suoritetusta työstä!

Aurinkoisia kesäpäiviä ja leppoisia kasteluhetkiä!