24. elokuuta 2017

Kukinnan runsautta hyötytarhassa



Vilkaisu tämänkesäisen hyötytarhan kukkijoihin, sieltäkin löytyi aika runsaasti kukkijoita. 


Omenapuut olivat kukassa kesäkuussa, hieman tavanomaista myöhemmin. Tämän puumme kukinta oli erityisen runsas. Ja nyt syksymmällä, niin sadostakin tulossa ilmiömäinen.  


Toinen puistamme on myöhäisempää lajiketta, sen nuput olivat kauniin pinkkejä. Kukinta ei ollut niin runsas kuin ensimmäisessä puussa. 


Luumukin kukki osin yhtäaikaa omenapuun kanssa. Pihamme luumu on tuotu Laukaasta, jossa emokasvi on menestynyt hyvin ja tehnyt runsaasti juurivesoja. Me olemme pohjoisemmassa V-vyöhykkeellä ja saadaksemme satoa olemme riippuvaisia lämpimistä pitkistä keväistä ja syksyistä.


Toivottavasti saamme tänä vuonna edes muutaman luumun. Viime vuonna sato oli harvinaisen runsas siksi emme odottaneet suuria tälle vuodelle. Mutta ainakin samme nauttia runsaasta kukinnasta.


Mesimarja kukki runsaasti kirsikan kanssa samoihin aikoihin. Satoakin odotetaan, sillä tällä kertaa sekoitettuna useampaa lajiketta, joten ristipölytys onnistuu. 


Siemenestä kasvattamani kuukausimansikat kukkivat vuosi vuodelta paremmin. Ja levenevät jo siten että osa sadosta jäänee piiloon.



Kasvimaalla sitruunamelissa yllätti talvehtimalla ilman suojausta. Nyt tänä kesänä sen kasvu on ollut erityisen runsas ja elokuun alussa aloitti kukinnan, jota en ole koskaan nähnyt. 


Mäkimeiramikin talvehti ilman peittelyitä ja kukinta houkuttelee pölyttäjiä. Tämäkin on kasvanut todella suureksi. 


Yrttitarhan kolmas yllättäjä oli salvia, joka sekin talvehti ja alkoi kukkimaan. Annoin kukkia, koska minun aiemmat salvian kasvatusyritykseni eivät ole edenneet kukintaan asti.


Neljäs talven yli talvehtinut yrttini, timjamikin äityi kukkimaan. Se nyt on jäänyt hieman sitruunamelissan, salvian ja mäkimeiramin jalkoihin. Näitä on joutunut oikein karsimaan. 


Korianterin hankin keväällä ja sekin on saanut kukkia, saanen ehkä muutaman siemenenkin ensi vuodeksi...




Vuosi sitten keväällä kylvin iisoppia ihan etanoiden karkoittamiseksi kasvimaassa. Ja nyt ne kukkivat joko vaaleanpunaisena tai valkoisena.


Chili kukki kuistilla kahdessa ruukussa sekä kahtena taimena kasvihuoneessa tosi runsaasti, jopa niin, että se aika-ajoin pudotteli kukkiaan pois. Satoa on saatu jo pitkin kesää.



Ruohosipulissa kukinta on aina runsas. Kun leikkasin yhden puskan matalaksi kuivattamista varten , piti kukat siirtää maljakoineen kuistille voimakkaan sipulintuoksun vuoksi. Tästä pääset sadon kuivatuspostaukseeni.



Kurpitsan kukat ovat jääneet huonommalle kuvaamiselle, mutta kukkineet ovat ja satoa saatu.


Tomaateissa on ollut kukintaa runsaasti, toivottavasti ehtivät tomaateiksi asti. 

 

Kurkun kukintaa oli mielenkiintoista seurata. Itselle täysin uusi kasvi. Kukan koko oli yllätys, niin puhtaan keltainen ja selkeälinjainen. Satoa tulee solkenaan, kunpa kelit pysyisi lämpiminä...


Paprika jäi kasvihuoneessa kurkun ja chilin nurkkaan rutistamaksi, mutta ehtinyt kukkia sekin, sato jäänee heikoksi puutarhurin mokailujen vuoksi. Tarhuri on ensi vuonna jo hivenen viisaampi.


Härkäpavulle kävi heikosti, mutta viisi vartta lähti kasvuun ja kukintan asti. Joku käy verottamassa kasvien lehtiä, saa nähdä tuleeko satoa. Pavun mustavalkoinen kukka on kiehtova. 


Meksikon minikurkku jäi vain kukinnan asteelle. Kesä ei ollut sille riittävän lämmin avomaalla menestymiselle. Satokin olisi kiva...



Maissi oli kokonaan uusi tuttavuus. Siispä sen koko ei ollut tiedossa ja jo ennen kukitaa se tavoitti kasvarin katon. Siitepölyllään sotki kurkun lehtiä. En hoksannut kopistella niitä tuoreiltaan lehdiltä pois, vaan lehtiin tuli homepilkkuja ja eniten sotkeentuneet lehdet piti poistaa.  


Peruna ruukussa kukki nopeasti. Ihana väri! On siis sadonkorjuun aika...


Kyllä sitä kukinnan moninaisuutta ja kauneutta hyötytarhassakin on, pitää toisinaan vaan pysähtyä ja laskeutua lähelle kasvia huomatakseen sen. Kukinnan lisäksi näissä kasveissa on vielä yksi lisä, saadaan täydennystä keittiökoriin. Tänä vuonna se on ollut poikkeuksellisen runsas ja vaihteleva kasvihuoneen tulon myötä. Osakiitos myös Bokashimullan ja saadun lannoiteveden.










14 kommenttia:

  1. Hienosti on tullut monenlaista satoa siellä. Minulla paprikat kasvaa vaan kokoa mutta eivät ala kypsymään samoin kuin tomaatit myös chilit ovat punastuneet tosi hitaasti. Lisää aurinkoa ja lämpöä pitäisi siis saada pikaisesti jotta kaikki ehtisi kypsyä. -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan vaan lämpimiä kelejä vielä, tomaatteja paljon vielä raakileasteella.

      Poista
  2. Hienosti siellä on kukkinut myös hyötytarhassa. Meillä tulee ilmeisesti ennätyshuono sato. No, eipä ihme. Sataa ja on kylmä. Sitähän lähes koko kesä on ollutkin säiltään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei sateesta ole ollut ongelmaa. Alkukesä oli lämmettyään hyvinkin kuiva. Olemme suuren järven tuntumassa, tässä saderintamat väistelevät suuria järvenselkiä. Mutta sitten kun rintama tulee tietystä suunnasta se tahtoo jäädä paikalleen, sitten ollaan hetkellisesti pulassa. Ei ole tullut vielä...

      Poista
  3. Paljon maukasta ja terveellistä satoa popsittavaksi. Meillä omenasadosta tuli viime vuoteen verrattuna todella runsas. Herukoista ja karviaisista myös ihan hyvä. Kasvihuoneen kurkkujen ja tomaattien satoon olen myös suhteellisen tyytyväinen. Etenkin tomaattien, ottaen huomioon myöhäisen kylvöajankohdan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että sinäkin saat hyvän sadon. Jos tuota lämmintä vielä jatkuisi, kun toukokuussa oli niin viileää.

      Poista
  4. Oho..mikä määrä kaikkea herkkua, komeaa satoa😍 Harmi kun on ollut niin huono kesä varmaan satoa olisi tullut vielä enemmän, jospa ensi kesänä sitten:) Toivotaan kuitenkin että vieläkin niitä kauniita päiviä tulisi ja lisää satoa kerkiäisi kypsyä! Mukavaa elokuun jatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimämpiä kesiä odotellessa... Nautitaan vielä sadosta, jota saadaan.

      Poista
  5. Hyötypuutarha kukkii kauniisti <3 Tämän vuoden yllättäjät itselleni olivat juurikin härpäpapu ja sitten kesäkurpitsa. Todella kauniita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kasvattaminen on niin kiehtovaa. Vaikka on takapakkeja ja epäonnistumisia nousee silti suurimpina mieleen kaikki onnistumiset. Minulla tänä vuonna tuo kasvihuone kokonaisuudessaan.

      Poista
  6. Hyötykasviloissakin on kauniita kukkia kuhan silläsilimällä kahtoo! Paljon on syötävee satoa siulle tulossa. Omenoissa ollaan mietitty kerkivääkö kaikki korjuukypsiks?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä molemmat omenapuut onneksi aikaisia. Mutta puolikypsistä omenoista tulee hyvää sosetta.

      Poista
  7. Kauniita kuvia! Kiva kun olit käynyt blogissani osallistumassa arvontaan. Tulin vastavierailulle ja liityinkin lukijaksi samantien. Kiva saada uusia blogikavereita. Aurinkoa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisten blogeja lukiessa pääsee vierailuille mitä erilaisimpiin pihoihin, mikä ei fyysisesti olisi mahdollista. Saa myös tutustua uusiin ihmisiin. Kiitos blogikaveruudesta. Hyvää viikonloppua!

      Poista

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Runollinen, ihana voipallo

Kullero (Trollius europaeus) on kuulunut lapsesta pitäen ehdottomiin lempikukkiini. Silloin lähinnä ihailin kulleroita luonnossa. Koti...