10. syyskuuta 2017

Toivotaan, toivotaan

Tämä kesä on ollut kaikkinensa kummallinen. Kevään ja alkukesän kylmyyden jälkeen kasvukausi on ollut pari viikkoa myöhässä. Tänä vuonna kasvu ei ole kirinyt, kasvukausi edelleen myöhässä vielä syyskuussa. 


Valkolumimarja (Symphoricarpus albus) ehtii harvemmin marjomaan meillä normaalinakaan kesänä. Nyt syyskuussa tilanne on tämä. Paljon nuppuja ja kukkia vielä, mutta pölyttäjien määrä vähenee kylmien tultua. 


Kuukausimansikkakin (Fragaria vesca 'Rugen') intoutuu kukkimaan ja marjomaan vasta nyt viileiden kelien aikaan. 



Äitienpäivähortensia (Hydrangea) on ulkona kärsinyt viileästä kesästä. Uusi kukinta ei taida ehtiä valmistua.


Viime kesänä saatiin mukava luumusato (Prunus domestica). Tänä vuonna kukinta oli myöhässä, mutta satoa näytti tulevan mukavasti. Kuva on otettu elokuun puolessa välissä, raakileet edelleen nyt kuukausi myöhemmin saman kokoisia.

Nyt vaan toivottaisiin pientä ihmettä. Tarvitsisimme lämmintä, pitkää syksyä, jotta saisimme nauttia vielä hetken kuukausimansikoista ja että luumut ehtisivät kypsyä. Lämmin pitkä syksyn aikana valkolumimarjan kauniit marjat ehtisivät valmiiksi ennen lehtien putoamista. 

Onko teillä samankaltaisia kokemuksia kasvukauden myöhäisyyden vuoksi?

15 kommenttia:

  1. Meillä luumut näyttävät samanlaisilta kuin sinulla. Lämpöä ja aurinkoa kaivattaisiin. Mutta nytkin sataa. - Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kyllä joskus käynyt niin, että luumut on jääneet puuhun. Sen verran pohjoisessa ollaan. Täälläkin satanut välillä kovastikin, mutta ollut yllättävän lämmintä.

      Poista
  2. Kun viimeksi parisen vuotta sitten saatiin runsas omppusato, niin tähän aikaan syysomppuja voi jo syödä. Nyt samat omput ovat pieniä ja ihan vihreitä, niitä on kyllä nytkin runsaasti. Jospa ne hiljalleen kypsyisivät, vaikka sää viileneekin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin ompuissa vielä valkoiset siemenet. Omenaa olisi ja painaa oksia luokille.

      Poista
  3. Vihreitä luumuja on täälläkin, satoa odotellessa.. Meillä kesäkurpitsa on todella myöhässä, satoa alkoi tulemaan vasta elokuun lopussa. Kuukausimansikat sentään kypsyivät kesällä, jossain välissä taisi olla hieman lämpimämpi kausi, vaikka tuntuu että sellaista en muistakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkurpitsasta Olen saanut hyvän sadon tänä kesänä mutta nyt mulla on jo hieman rokottanut sen lehtiä. Kuukausimansikka on innostunut kukkimaan ja tekemään suuria marjoja nyt vasta syksyllä. Niin mikä kesä?

      Poista
  4. Ihan kummallinen vuosi säiden puolesta tämä on ollut. Meillä kriikunat alkavat vasta nyt kypsyä, ehtivätkö edes? Kunpa tulisikin aurinkoinen ja lämmin jakso. Se hellisi kasveja ja meitä ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo syksy saisi olla pidempi ja lämpimämpi, kun kesä oli sitä mitä se oli.

      Poista
  5. Ihania kuvia♥ On kyllä ollut merkillinen kesä säiden suhteen:) Meillä oli alkanut ruusuun tulla kovasti uusia nuppuja ja muutamia oli jo auennutkin..nuo ruusut kukkivat kunnolla jo reilu kuukausi sitten:)Kaunista sunnuntaipäivää sinne😊💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kunpa minunkin ruusut kukkisivat uudelleen, ne olivat niin komeat tänä kesänä.

      Poista
  6. Toivottavasti saat upean luumusatosi kypsäksi! Minulla Vanille Fraise syyshortensia yrittää ehtiä kukkaan, mutta nuput ovat ihan mitättömän pieniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin toivottavasti ehtivät kypsymään. Mutta mitä hän voisi tehdä puoli raaoista luumuista? Kaiken varalta varasuunnitelmaa tässä mietiskelen...

      Poista
  7. Kyllä täällä on samanlaisia havaintoja. Kellarissa talvehtineet hortensiat eivät ole tehneet yhtään nuppuja ja samoin kellarissa talvehtinut ruostekukan sipuleita istutin varmaan satoja, jos kolme kukkii. Marjoja saatiin kohtuudella ja parsaa aika runsaasti ja se alkoi antamaan satoa samoihin aikoihin. Mutta tällaista. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos nyt näitä kummallisuuksia lähtee miettimään niin oli kyllä aika outo talvikin minulla nimittäin talvehtii lähestulkoon kaikki yrtit jotka ovat aiemmin paleltuneet talven aikana. Ja ilman mitään erillisiä talvi suojauksia.

      Poista
  8. Meilläkin on samanlaiset kokemukset, kaikki myöhässä. Ensimmäistä omenoo Huvitusta on piästy syömään. Ruusuja ja alppikärhö käyp uuvestaan kukkimaan. Outo on ollu koko vuos!

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Runollinen, ihana voipallo

Kullero (Trollius europaeus) on kuulunut lapsesta pitäen ehdottomiin lempikukkiini. Silloin lähinnä ihailin kulleroita luonnossa. Koti...